KesäVirrat soi
11.-14.7.2024

Uutiset

18.4.2023

 KesäVirratSoi vuoden 2023 ohjelma on nyt julkaistu

KesäVirratSoi vuoden 2023 ohjelma on nyt julkaistu ja lipunmyynti avattu! Käy tutustumassa ohjelmaan kotisivuillamme kesavirratsoi.fi ja hanki lippusi ensimmäisten joukossa joko osoitteesta lippu.fi tai paikallisesti Virroilla Kitusen Kievarista tai Kahvila Putiikki Olkkarista!

Festivaalin aikana Virroilla järjestetään 9 kevyen ja klassisen musiikin musiikkitapahtumaa. Festivaali tuo Virtain paikkakunnalle kymmeniä suomalaisia ja kansainvälisiä taiteilijoita, ja tarjoaa monipuolisen kattauksen kevyen ja klassisen musiikin teoksia.

Taiteellinen johtajamme Hannu Kiiski kuvailee ohjelman julkistusta: “Odotan innolla ensi kesän juhlia, jolloin voimme jälleen kohdata toisemme Virtain kesämaisemissa hyvän musiikin ympäröimänä. Toivomme, että eri viiteryhmistä tulevat kuulijat löytävät ohjelmastamme juuri itseään puhuttelevaa ja voimaannuttavaa musiikkia. Esiintyjäkaartimme on tälläkin kertaa huippulaadukas.  Sen ja yleisön kohtaamisessa tapahtunee se selittämätön ja ennakoimaton, mistä musiikissa ytimessään on kysymys. Tule kokemaan se!”.

Odotamme innolla edessä odottavia musiikkielämyksiä sekä yleisömme kohtaamista. Nähdään Virroilla!

26.3.2023

 Vivian Stolt valittu KesäVirratSoi-musiikkijuhlan uudeksi toiminnanjohtajaksi kaudelle 2023

Iloisia uutisia! KesäVirrat Soin uudeksi toiminnanjohtajaksi kaudelle 2023 on valittu ratkaisukeskeinen ja valoisa Sibelius-Akatemialta valmistunut ammattiviulisti, oikeustieteiden kandidaatti ja Yhdysvalloissa New Yorkissa Columbian yliopistossa Fulbright Finland ja SAM Suomi säätiöiden tukemana opiskeleva nuori kansainvälinen taidehallinnon ammattilainen Vivian Stolt .

“Tuntuu ilahduttavalta päästä hyödyntämään New Yorkista ammennettuja oppeja Suomen kesässä tärkeän Pirkanmaalaisen festivaalin hyväksi! On inspiroivaa päästä työskentelemään Hannu Kiisken ja Tomas Hedenborgin kaltaisen rautaisan ja kokeneen tehokaksikon rinnalle, KesäVirrat Soin kaltaiselle monipuoliselle ja huolella rakennetulle festivaalille. Odotan tulevalta kesältä ennen kaikkea huikeita musiikkielämyksiä, lämpimiä kohtaamisia ja suomalaisen kesän tunnelmaa parhaimmillaan!”

Aiemmin Vivian on toiminut muun muassa alati kansainvälistyvän pianomusiikkiin keskittyvän Mäntän Musiikkijuhlien sijaistavana toiminnanjohtajana sekä suomalaisten nuorten muusikoiden tukemiseen keskittyvän Kamarikesä-festivaalin toiminnanjohtajana. Lisäksi Stolt on tehnyt töitä viulistina lähes kaikissa Suomen arvostetuimmissa ammattiorkestereissa, ja työskennellyt aineettomien oikeuksien parissa aineettomien oikeuksien tutkimuskeskus IPR University Centerillä sekä musiikintekijöiden tekijäinoikeusliitto Teostolla lakimiesharjoittelijana. 

Toivotamme Vivianin lämpimästi tervetulleeksi! Aurinkoista ja monipuolisen musiikin täyttämää kesää kohti!

Kuva: Ville Hautakangas, Mäntän Musiikkijuhlat 2022

13.3.2023

 Talkoolaiset muistelevat lämmöllä kesän 2022 KesäVirratSoi-musiikkijuhlaa

Talkoolaiset ovat KesäVirratSoi-musiikkijuhlan kaltaiselle tapahtumalle suuri ilo ja edellytys onnistuneen festivaalin järjestämiselle. Vuoden 2023 festivaalin lähestyessä kokosimme vanhojen talkoolaisten mietteitä yhteen.

Elina Helimäki tuli vuonna 2022 mukaan uutena vapaaehtoisena. ”Vastasin majoituksen järjestämisestä taiteilijoille ja muulle porukalle. Työ oli mielenkiintoista, koska tilanne eli koko ajan.”

Parasta oli talkootyön yhteisöllisyys. Uusi tulija otettiin hyvin vastaan, yhteisö tuntui avoimelta. Vapaaehtoisena tapahtuman koki uudella intensiteetillä. Taiteilijat olivat iloisia ja tyytyväisiä ja tunnistivat sen, että heistä pidetään hyvää huolta Virroilla.”

Ei se edes oikein tuntunut työltä. Vapaaehtoisten rooli on hirveän tärkeä tällaisen tapahtuman järjestämisessä.

Olemme Hannu Kiiskin kanssa perhetuttuja, ja monta vuotta annoin musiikkijuhlan ajaksi oman asuntoni taiteilijoiden käyttöön ja asuin itse mökillä”, kertoo Inkeri Ilkka. ”Viimeiset kolme vuotta olen jakanut mainoksia ja kuljettanut julisteita ilmoitustauluille Virroilla ja pitkin naapuripitäjiä kuten Keuruulla ja Parkanossa. Kilometri poikineen on tullut auton mittariin. Tänä vuonna iloitsin erityisesti Risto Laurialan konsertista. Olen Alavudelta kotoisin ja hänen isänsä Vilho Lauriala oli siellä pappina, kun olin nuori. Sunnuntaiaamun messu oli aivan huippua. Oli Bachia alussa, keskellä ja lopussa. Täällä maaseudulla tuskin koskaan saadaan nauttia näin korkeatasoisesta jumalanpalveluksesta. Nuorten konsertista pidin myös paljon!

Vapaaehtoistyö taitaa olla verissä, kun olen elämäni toiminut yrittäjänä ja myös kirkkovaltuustossa”, sanoo Reijo Herranen. ”Musiikkijuhlassa olin yleismiehenä jakamassa palautelomakkeita, ohjaamassa yleisöä paikoilleen kirkossa, liikennevalvonnassa, aina siellä missä tarvittiin apua. Kiiskin Hannu on vanha tuttu vuosikymmenten takaa. Ajattelin, että hän tarvitsisi apua. Olin nyt toista vuotta mukana tapahtuman vapaaehtoisena. Ensimmäisessä, nuorten konsertissa, oli jotain minua puhuttelevaa. Sen monipuolisuus oli ehkä se minua eniten koskettanut.”

Olen kesävirtolainen, ja olin nyt neljättä kertaa mukana vapaaehtoisena”, kertoo Raimo Metteri. ”Autoin liikenteenohjauksessa, kuljetin tavaroita ja olin järjestysmiehenä. Oli mukava päästä kokemaan erilaiset konsertit paikan päällä ja esimerkiksi tutustumaan uuteen kouluun.” 

Loppukonsertti oli ihan huippua. Sanoin porukalle, että nyt lähtee virsien päältä pölyt pois, kun Apocalyptica pani tuulemaan. Kiva fiilis tulee yhdessä tekemisestä! Täällä ei ole kovin paljon tapahtumia. Jos joku näkee vaivaa ja yrittää, annan tukeni ja teen niin paljon kuin pystyn. Kun tekee hyvää, se tekee hyvää!

Minulle kauppatieteilijänä myyntitehtävät ovat helppoja, ja toritapahtumassa päästiin myymään sekä konserttilippuja että oheismyyntituotteita”, toteaa Aida Helimäki. ”Ihmiset suhtautuivat kivasti. Eräs rouva sanoi, että ei itse pääse konsertteihin, mutta halusi ostaa lahjaksi lipun valitsemalleen henkilölle. Kun onnistuttiin myymisessä, se tuntui hyvältä. Olin toista vuotta vapaaehtoisena ja sain pari kaveria mukaan. Meillä oli hyvä tiimi. Apocalyptican konsertista tykkäsin superhienon shown ja musiikin takia. Ensi vuonna olen taas mukana!

Tule sinäkin mukaan talkoolaiseksi vuoden 2023 festivaalille! Voit ilmoittautua mukaan lähettämällä sähköpostiviestin osoitteeseen toiminnanjohtaja@kesavirratsoi.fi. Tavataan kesällä!

22.7.2022

Nelipäiväisessä tapahtumassa 2200 kuulijaa

Musiikkijuhlien organisaatio kiittää kuulijoita ja esiintyjiä onnistuneesta tapahtumasta! Suuri joukko kuulijoita löysi konsertteihimme sekä ilmaisiin yleisötapahtumiimme Virroilla. Musiikkijuhla toteutuu sponsoreiden, yksityisten tukijoiden sekä talkoolaistemme avulla. Lämmin kiitos kaikille mukana olleille. Ensi vuonna tavataan!

15.7.2022

Lippupisteen ennakkomyynnissä teknisiä vaikeuksia

Asiakkaamme ovat raportoineet vaikeudesta ostaa lippuja ennakkoon Lippupisteen kautta. Lippuja on kuitenkin edelleen myynnissä seuraaviin konsertteihimme: Torvet ja Ladyt Lavalla, Alte Kamerade – Klassikkojen Virrat, Koulumusiikin Tähtihetkiä. Saat omat lippusi ainakin tuntia ennen ovelta!

Päätöskonserttti on loppuunmyyty

Apocalyptican konsertin liput on myyty loppuun. Muihin konsertteihimme on edelleen lippuja jäljellä.

12.7.2022

Kamarimusiikkikonsertissa juhlitaan ystävyyttä

KesäVirratSoi-tapahtuma tempautuu vuoden teemaan, joka on ystävyys. Jokainen eläkeläislipun itselleen ostanut kuulija voi ottaa mukaansa oman ”vanhan ystävän” – Alte Kameraden! Lauantaina viideltä alkavaan konserttiin tempautunut vanha ystävä (eläkeläinen) on tervetullut tilaisuuteen maksutta. Konsertin yhteydessä keräämme kuulijoiden tarinoita ystävyydestä vuosien varrelta.

Trio Finnico juhlii Virtain kirkossa yhteistä matkaansa. Yhtyeen jäsenet kokoontuvat kamarimusiikin äärelle 40 vuotta ensimmäisen yhteisen esiintymisen jälkeen. Kamarimusiikin klassikoita sisältävässä KesäVirratSoi-konsertissa myös ikä saa näkyä! Alte Kameraden – Klassikkojen Virrat lauantaina 16.7. klo 17.00 Virtain kirkossa.

Avajaistilaisuus Virtain seurakuntatalolla to 14.7. klo 15.00

Perinteisessä  avajaistilaisuudessa uutisankkuri Keijo Leppänen haastattelee tapahtuman esiintyjiä ja taiteellinen johtaja Hannu Kiiski kertoo tämän vuoden ohjelmasta. Luvassa myös yllätysmusiikkiesitys avajaiskonsertin taiteilijoilta!

7.7.2022

Erikoistarjous: Konserttiin ja järven rannalle syömään

Rantaterassi Baarpuuri sijaitsee aivan laivarannan tuntumassa ja tarjoaa lauantain keikkayleisölle Klassikkoburgerin erikoishintaan 10€ (ovh 13,50€). KesäVirratSoi-tarjous on voimassa lauantain 16.7. omaa päivän konserttilippua näyttämällä. Keittiö on auki 10-22. Tarjouksen voi hyödyntää lauantain konserttien lipuilla.

15.6.2022

KVS lähestyy – koko ajan tapahtuu

Juhlajärjestelyt etenevät hyvää vauhtia. Vapaaehtoisia on saatu mukaan kiitettävästi, mutta lisää sopii joukkoon. Juhannusviikon keskiviikkona 22.6. järjestetään kaikille kiinnostuneille avoin tiedotustilaisuus, johon toivotetaan tervetulleiksi talkooväen lisäksi virtolaiset ja kesävirtolaiset mahdollisimman sankoin joukoin. Avoin infotilaisuus järjestetään Virtain seurakuntatalolla klo 17.00. Lue KVS lähestyy – koko ajan tapahtuu -uutinen kokonaisuudessaan.

1.6.2022

Esiintyjämuutos KesäVirratSoi-musiikkijuhlilla

Euroopan turvallisuustilanne on aiheuttanut yhden esiintyjämuutoksen. Amerikkalaisen John Inmonin piti esiintyä Joe Vestichin bändin kanssa lauantai-iltana koulukeskuksessa. Pois jäävän Inmonin tilalle on saatu oululainen kitaristi Jamppa Heikkinen, joka on niittänyt kunniaa Kauko Röyhkän bändissä. Virtain yhtenäiskoulun konsertissa lauantain 16.7. esiintymässä Knipi sekä Joe Vestich, Anna Inginmaa ja Jamppa Heikkinen.

29.3.2022

KesäVirratSoi 2022 -ohjelma julkaistu

KesäVirratSoi-musiikkijuhlien teemana 14.-17.7.2022 on Alte Kameraden – Virroilta maailmalle ja maailmalta Virroille. Kahdeksatta kertaa järjestettävän tapahtuman päätöskonsertissa Virtain kirkossa esiintyy Apocalyptica. Tapahtuman taiteellinen johtaja Hannu Kiiski on suunnitellut pitkän viikonlopun aikana toteutettavaksi viisi konserttia sekä sunnuntaiaamun perinteisen juhlamessun. Rantapuiston uimahyppytornissa sekä Yhtenäiskoulun piha-alueella toteutuvat tänä vuonna jälleen myös ilmaiset yleisötapahtumat.

4.8.2021

Kiitokset poikkeuksellisesta musiikkijuhlasta!

Tämän kesän jälkeen erityiset kiitokset jokaiselle konserttivieraalle, esiintyjälle, vapaaehtoiselle sekä yhteistyökumppanillemme siitä, että onnistuimme toteuttamaan musiikkijuhlan onnistuneesti ja riskittömästi! Saimme todistaa yleisön vastuullista käyttäytymistä, mikä yhdessä järjestäjien toimenpiteiden kanssa teki tapahtumastamme terveysturvallisen.

Tästä on hyvä lähteä suunnittelemaan ensi kesän musiikkijuhlaa. Ensi vuonna tapaamme KesäVirratSoi-musiikkijuhlilla torstaista sunnuntaihin 14.-17.7.2022.

18.7.2021

Esiintyjä vaihtuu perjantain 16.7. konsertissa

Killinkosken Into-keskuksessa perjantaina 16.7.2021 järjestettävän KesäVirratSoi-konsertin esiintyjä vaihtuu. Rohkeasti poikkitaiteellinen Aino Venna tuo konserttiin nelihenkisen bändinsä Viitasen Piian peruttua esiintymisensä. Aino Vennan ohjelma sopii rustiikkiin tehdasmiljööseen mainiosti. Kitaraa soittavan ja laulavan Vennan lisäksi bändiin kuuluvat rumpali Erik Fräki sekä bassoa soittava Erik Michelsen ja kitaristi Joel Parvamo. Lue lisää.

7.6.2021

Tule mukaan vapaaehtoiseksi KVS-organisaatioon!

KesäVirratSoi on virtolaisten yhteinen yhteisöllisyyden voimannäyte. Musiikkijuhlia on vuosittain toteuttamassa laaja joukko virtolaisia ja mukana voi olla monin eri tavoin. Tänä kesänä projektipäällikkö Oona Rosenlund kutsuu koolle kaikki tapahtuman valmisteluista ja vapaaehtoistöistä kiinnostuneet.

KesäVirratSoi-musiikkijuhlien avoin infotilaisuus järjestetään la 12.6. klo 14-16 Virtain seurakuntatalolla, tervetuloa mukaan!

Tilaisuudessa tutustutaan toisiin aktiiveihin sekä käydään yhdessä läpi valmistelujen vaiheet sekä tapahtuman runko. Mukaan voi tulla kurkkimaan, urkkimaan tai vaikka antamaan vinkkejä tähän kesään. Lisäksi lauantaina voi myös itse ilmoittautua rohkeasti mukaan talkoisiin. Vapaaehtoiset saavat palkkioksi tuttuun tapaan musiikkijuhlien konserttilippuja. Avoimessa infotilaisuudessa katsotaan yhdessä läpi myös tehtävien jako tapahtuman aikana. Nähdään tulevana lauantaina!

23.5.2021

Kitusen Kievari lähti myymään KVS-musiikkijuhlan lippuja

Musiikkijuhlan rinnalla jo pidemmän aikaa kulkenut Virroilla sijaitseva Kitusen Kievari myy nyt myös KesäVirratSoi-musiikkijuhlien lippuja.

– Olemme mielellämme tukemassa, jotta täällä Virroilla voisi toteutua näin ainutlaatuinen tapahtuma kuin KesäVirratSoi-musiikkijuhla on. Niin sanotusti rakkaudesta lajiin olemme mukana, sanoo Kitusen Kievarin toimitusjohtaja Juha Makkonen.

Kitusen Kievarin ohella lippuja voi paikallisesti ostaa myös Virtain taitokeskuksesta. Ja ympäri maata liput saa varattua osoitteesta Lippu.fi.

6.5.2021

Tätä on kaivattu ja odotettu: KesäVirratSoi-musiikkijuhla tulee jälleen

KesäVirratSoi-musiikkijuhla järjestetään seitsemännen kerran Virroilla 15.-18.7.2021. Torstaista sunnuntaihin ohjelmassa on kahdeksan konserttia sekä Juhlamessu, jotka tuovat Virroille huippumuusikoita, ja viikonlopun kruunaa pianisti Olli Mustosen konsertti. Lauantaina taiteilijat jalkautuvat Virtain keskustaan ilahduttamaan kaupungilla liikkuvia.

Lue julkaisutiedote kokonaisuudessaan täältä.

27.2.2020

2020 KesäVirratSoi -musiikkijuhlan ohjelma julkaistu

KesäVirratSoi-musiikkijuhla järjestetään seitsemännen kerran Virroilla 9. – 12.7.2020. Torstaista sunnuntaihin ohjelmassa on kuusi konserttia sekä Juhlamessu, jotka tuovat Virroille mielenkiintoisen kattauksen muusikoita, ja viikonlopun kruunaa pianisti Olli Mustonen. Lauantaina taiteilijat jalkautuvat Virtain keskustaan ilahduttamaan kaupungilla liikkuvia. Ohjelma kunnioittaa Beethovenin juhlavuotta ja tarjoaa meditaatiohetken Bachin hengessä, mutta tarjoaa myös kevyempää musiikkia huippumuusikoiden soittamana. Näistä mainittakoon mm. Sami Pitkämö orkestereineen, Viitasen Piia, Oliver, ja Marzi Nyman. 

Lue julkaisutiedote kokonaisuudessaan täältä

21.7.2019

Kiitoksia onnistuneista musiikkijuhlista!

Saimme juhlia kuudensia KesäVirratSoi -musiikkijuhlia aurinkoisessa kesäsäässä, upean musiikin siivittämänä, ja loppuunmyydyin konsertein! Kiitos teille, hyvä yleisö, että saavuitte runsain joukoin, ja loitte läsnäolollanne mahtavan tunnelman. Kiitos esiintyjille, jotka tarjoilivat meille unohtumattomia elämyksiä. Kiitos loistaville talkoolaisille, jotka mahdollistivat käytännön asioiden sujuvuuden. Kiitos mesenaateillemme, joiden tuen turvin tämä musiikkijuhla oli mahdollista toteuttaa!

9.7.2019

Lisäetu Virtain Rantapuiston konsertteihin

Huipputarjous!! Nyt 16-vuotias ja sitä nuorempi lapsi kahden maksavan aikuisen kanssa ilmaiseksi Virtain Rantapuiston konsertteihin! Tarjous voimassa ennakkoon ja ovelta liput ostettaessa (lapsi ei tarvitse erillistä lippua). Pe 12.7. Rajaton klo 20 ja la 13.7. Rantapuistopluus klo 19, tervetuloa!

1.7.2019

Virtolainen Waskikööri lämppäriksi Rajattoman konserttiin

Entistä suuremmalla syyllä kannattaa varata liput Rajattoman konserttiin Rantapuistoon perjantaina 12.7. Saimme nimittäin virtolaisen Waskiköörin lämppäriksi Rajattomalle. Rajattoman Essi Wuorela puolestaan lähetti terveisiä virtolaisille:

– Kesätapahtumissa on ihan oma fiiliksensä. On ihana saada laulaa ulkosalla vaihteluksi muodollisille konserttisaleille tai teatterilavoille.Tietysti välillä voi olla viileää, mutta toivotaan ilmojen haltijan olevan meidän puolella, että saamme lempeää kesätuulta ja linnunlaulua kappaleiden kaveriksi. Suomalaisen runouden laulaminen runojen syntymaisemassa on hieno kokemus. Ja sopii järvimaisemaan ja suomalaiseen lomatunnelmaan.

19.6.2019

KesäVirratSoi mukana JuhannusVirrat -tapahtumassa pe 21.6.

Perinteikäs, yleisön rakastama JuhannusVirrat-tapahtuma järjestetään tänäkin vuonna Juhannusaattona pe 21.6. Virtain Perinnekylässä klo 10-14. Luvassa mm. musiikkiesityksiä, vanhan ajan markkinat, ja tietenkin KesäVirratSoi:n myyntikojulla konserttilippu-, sekä tuotemyyntiä! Nyt vielä saat konserttiliput edulliseen ennakkohintaan, nähdään juhannusaattona!

3.6.2019

Uusia lipunmyyntipisteitä sekä Visuveden Teollisuusalueen Markkinat 7.6.

Nyt ostat konserttiliput entistä kätevämmin Virroilta; uudet myyntipisteet ovat Kitusen kievari (Sampolantie 7), Rantaterassi Baarpuuri (Pohjolantie 5), ja Taitokeskus (Virtaintie 36).  Lippuja voi ostaa myyntipistekohtaisten aukioloaikojen puitteissa. Varmista paikkasi Virtain suurimmassa kesätapahtumassa!

Tämän viikon perjantaina 7.6. on Visuvedellä  loistava tilaisuus tavata  KesäVirratSoi-musiikkijuhlan toiminnanjohtaja, ostaa konserttilippuja ja oheistuotteita, sekä noutaa musiikkijuhlaesite. Markkinakojut ovat auki klo 10-15, luvassa myös kaikenlaista ohjelmaa moottorisahaveistämisestä lasten muotinäytökseen. Tervetuloa!

10.5.2019

Vapaaehtoiseksi musiikijuhlille

Nyt on loistava tilaisuus päästä mukaan KesäVirratSoi-talkootiimiin! Musiikkijuhlan tunnelmaan pääsee aivan eri tavalla osalliseksi kulissien takaa, ja bonuksena kuulet ilmaiseksi loistavia konsertteja! Talkootehtäviä on tarjolla monenlaisia, esim. lipunmyyntiä, konserttiohjelmien jakoa, lippujen tarkastusta, ja oheistuotteiden kuskausta konserttipaikalta toiselle. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen toiminnanjohtaja@kesavirratsoi.fi. Ota ystävä mukaan kaveriksi!

28.4.2019

Keken Kulman Keijo Leppänen sai Olli-palkinnon

25.4.2019 MTV3:n uutisankkurille Keijo Leppäselle myönnettiin Suomen Sanomalehtimiesliiton Olli-palkinto. Tunnustus annettiin merkittävästä journalistin työstä sanomalehdistössä ja televisiossa, etenkin uutisten parissa. Leppästä kiitettiin kyvystä käsitellä ajankohtaisia uutisia ja tuoda niitä esille peroonallisella ja uskottavalla tyylillään. Leppänen on työskennellyt Maikkarilla vuodesta 1993 ja sitä ennen Uudessa Suomessa ja Ilkassa. KesäVirratSoi-musiikkijuhlan kommentaattorina hän työskentelee tulevana kesänä kolmatta kertaa. KVS-tiimi onnittelee mahtavaa yhteistyökumppaniaan!!!

4.2.2019

KesäVirratSoi-musiikkijuhla tuo Virroille korkeatasoisen taiteilijajoukon

KesäVirratSoi-musiikkijuhla järjestetään kuudennen kerran Virroilla 11. – 14.7.2019. Torstaista sunnuntaihin ohjelmassa on seitsemän konserttia sekä juhlamessu, jotka tuovat Virroille maailmanluokan muusikoita. Virtuoosit loistavat jälleen monipuolisuudellaan.

 Ohjelman sisällöstä henkii rakkaus musiikkiin ja halu yllättää kuulija positiivisella tavalla sekä ohjata tutustumaan uusiin musiikkilajeihin. Tästä syystä tapahtuma tarjoaa jälleen laajan kattauksen, jossa genret kohtaavat.

”Kun liikutaan huipputasolla niin osaamisessa kuin muusikkoudessa, musiikin tyylilajit  menettävät merkityksensä; kyse on ihmisyydestä.  Moni niin sanotun kevyen musiikin ystävä on tullut kertomaan minulle, kuinka esimerkiksi Marzi Nymanin ja Niko Kumpuvaaran huikeat esitykset ovat avanneet merkityksiä ja ulottuvuuksia,  jotka ovat yhteisiä kaikille musiikin tyylilajeille. Sen johdosta myös puhtaasti klassisten konserttien sanoma on tullut ymmärrettävämmäksi”, sanoo musiikkijuhlan taiteellinen johtaja, sellotaiteilija Hannu Kiiski.

Lue lisää musiikkijuhlan ohjelmasta tästä.

23.12.2018

Tulevana kesänä juhlitaan 11.-14.7.2019

KesäVirratSoi-adventtikalenteri paljasti joulukuun aikana neljä artistia/yhtyettä, joita saamme kuulla kesän 2019 musiikkijuhlilla: lauluyhtye Rajaton, baritoni Waltteri Torikka, Total Cello Ensemble ja Micke Björklöf & Blue Strip. Loput esiintyjät ja konserttiohjelma kokonaisuudessaan julkaistaan helmikuun alkuun mennessä, jolloin myös liput tulevat myyntiin Lippupisteeseen. Olemme erittäin iloisia saadessamme jälleen korkeatasoisen ja monipuolisen esiintyjäkaartin vieraaksemme Virroille!

Nyt on aika toivottaa teille, hyvät musiikkijuhlien ystävät, oikein hyvää Joulua ja onnellista Uutta Vuotta 2019! Toivottavasti näemme ensi vuoden puolella!

17.7.2018

Viides KesäVirratSoi oli taiteellinen voitto

Sunnuntaina päättynyt viides KesäVirratSoi oli taiteelliselta tasoltaan huippuluokkaa ja yllätti yleisönsä monin tavoin. Yleisön palaute rohkaisee käynnistämään ensi vuoden suunnittelun entistä korkeammalla tavoitetasolla.

Kaikesta musiikista genrestä riippumatta heijastui esittäjiensä rakkaus musiikkiin. Olen iloinen, että saatoimme näiden neljän päivän aikana palvella niin monenlaisia musiikin kuulijoita ja tarjota heille merkityksellisiä hetkiä, sanoo taiteellinen johtaja Hannu Kiiski.

Yleisö on löytänyt konserttitarjontamme erilaiset mahdollisuudet. Luulen, että olemme onnistuneet välittämään meille kolme tärkeää asiaa yleisöllemme. Ensimmäisenä on ehdottoman korkea maailmanluokan taiteellinen taso. Toisena ovat ainutlaatuiset esiintymispaikkamme tunnelman luojana esityksille ja kolmantena on yhteisöllisyys. Tänäkin vuonna juhlaa ovat olleet rakentamassa lukuisat vapaaehtoiset yhdessä Merikanto-opiston opettajien ja yritysmaailman edustajien kanssa, sanoo musiikkijuhlan intendentti Tomas Hedenborg.

 

10.7.2018

Monipuolinen ohjelma Virroilla viidennessä KesäVirratSoi-musiikkijuhlassa

Torstaina 12.7. käynnistyy viides KesäVirratSoi-musiikkijuhla, ensin Virtain kirkossa nuorten solistien esiintymisellä ja sitten Virtain Rantapuistossa supersuositun Juha Tapion konsertilla. Juha Tapion lämmittelybändinä soittaa kovassa nousussa oleva folk-pop-yhtye Tilhet, pajut ja muut. Jo nyt lippujen ennakkomyynti on osoittanut tämän kesätapahtuman lunastaneen paikkansa Suomen kesässä. KesäVirratSoi tarjoaa kahdeksan konsertin ja juhlamessun kokonaisuuden torstaista sunnuntaihin 12.-15.7.

Neljän päivän musiikkijuhla kulminoituu sunnuntai-illan Pienistä puroista suuret virrat -konserttiin Virtain kirkossa. Konsertti juhlistaa Virtojen 150 vuotta itsenäisenä kuntana. Baritoni Jorma Hynninen on juhlan päätöskonsertin itseoikeutettu tähti. Konsertissa soi Oskar Merikannon musiikki ja teemoina ovat Virroille sopivasti virtaavan veden musiikki ja toisaalta kesäaiheinen musiikki.

Tämän vuoden tapahtumassa lavalle saadaan sekä maailmanluokan tähtiä, lupaavaa kansainvälistä uraa aloittelevia nuoria taiteilijoita että huippusuosittuja kotimaisia artisteja. Kesätapahtuman onnistumisen kannalta eri kuulijaryhmille on löydyttävä mieleistä kuultavaa.

 

14.6.2018

Dallapén iltamien yllätysniminä perjantaina Ida Elina ja Frigg-yhtye sekä Marjukka Tepponen ja Rebecca Roozeman

Dallapé-orkesteri johdattaa perjantaina 13.7. Virtain Hiekkarannan tanssilavalla tanssinhaluiset nauttimaan nostalgisesta illasta. Mutta ennen sitä estradille marssii mahtava setti yllätysnimiä: Ida Elina ja Frigg-yhtye sekä sopraano Marjukka Tepponen ja viulisti Rebecca Roozeman. Nyt jos koskaan on tarjolla upea kokonaisuus vanhaa tanssimusiikkia ryyditettynä modernisoidulla kansanmusiikilla, kanteletaituruudella ja viuluvirtuoosin esiintymisellä. Puhumattakaan Marjukka Tepposen musiikillisesta osaamisesta.

 

11.6.2018

Rebecca Roozeman: Kesäfestareilla on jotain taianomaista

Torstaina 12.7.2018 KesäVirratSoi-musiikkijuhlan avaa upea Nuorten tähtien konsertti Virtain kirkossa. Pianisti Maria Hämäläinen, viulisti Rebecca Roozeman ja sellisti Jonathan Roozeman  esittävät rakastettuja klassikoita.

Kolmikko tekee kansainvälistä uraa ja viulisti Rebecca Roozeman voitti toukokuussa oman sarjansa Brysselissä pidetyissä Leonid Kogan -viulukilpailuissa. Virroille nuoret taiteilijat tulevat mielellään.

– Virroilla soittaneilla tutuilla oli kaikilla positiivinen kuva musiikkijuhlasta ja olin imarreltu, kun Hannu Kiiski pyysi minut mukaan. Kesäfestareilla on jotain taianomaista, kun koko seutu herää yhtäkkiä eloon musiikin ympärille. Olen iloinen, että pääsen soittamaan Maria Hämäläisen kanssa kamarimusiikkia.

30.5.2018

Philomela-kuoro julkaisi uuden levyn

Philomela-kuoro, johtajanaan Marjukka Riihimäki, on julkaissut Samsara-nimisen uuden levyn. Kuoro konsertoi Into-keskuksessa lauantaina 14.7. klo 15 yhdessä Anna-Mari Kähärän kanssa, joka on levyn nimikkokappaleen Samsaran säveltäjä. Kuvittele lähes nelikymmenhenkinen naiskuoro vanhaan tehdasmiljööhön niin tiedät mitä odottaa tuolta konsertilta.

Tässä maistiainen Samsaraa https://www.youtube.com/watch?v=Z1c4b_gaz1Q&feature=youtu.be 

16.4.2018

Mistä on tehty tapahtuma, joka on luovasti paikallinen ja musiikillisesti maailmanluokkaa?

 Tärkeimpänä arvona taiteellinen johtaja Hannu Kiiski mainitsee esiintyjien tinkimättömän laadun.  Musiikin on synnytettävä yksilöä voimaannuttava kokemus.

Toinen arvoelementti muodostuu esiintymispaikoista, jotka luovat ainutlaatuisen tunnelman konserteille.  Siitä saakka, kun sellot soivat kesällä 2012 ensimmäisen kerran Joutsenjärven luomumansikkatilan ladossa, olemme tarjonneet jäljen jättäviä elämyksiä – ja yksi osa on oikeantyyppisen esiintymispaikan löytyminen, sanoo toiminnanjohtaja Auroora Kiiski.

Virtain musiikkiyhdistyksen puheenjohtajan Tomas Hedenborgin mukaan kolmas tärkeä tekijä musiikkijuhlan onnistumisessa on yhteisöllinen toteuttamistapa. Tapahtuma toteutetaan paljolti talkootyönä yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa. Mesenaattien rooli korkeatasoisen ohjelman ja koko juhlan mahdollistajana on keskeinen.

28.2.2018

Kesän ohjelma julki: Juha Tapio tämän vuoden vetonaula

KesäVirratSoi taas 12. – 15.7.2018. Viidennen kesän yllätysnimenä Rantapuiston lavalle nousee Juha Tapio torstaina 12.7. Tutustu koko ohjelmaan klikkaamalla To 12.7., Pe 13.7., La 14.7. ja Su 15.7.

”Tänä kesänä meillä on toisaalta nuoria huippusolisteja kuten pianisti Maria Hämäläinen, viulisti Rebecca Roozeman ja sellisti Jonathan Roozeman sekä toisaalta grand old man Jorma Hynninen. Juha Tapio puolestaan esiintyy ensimmäistä kertaa Virroilla. Monipuolisuudestamme kertovat myös kanteleensoittaja Iida Elina ja pelimannimusiikkia soittava Frigg. Me sekoitamme rohkeasti genret kuulijan korvaa hivelevällä tavalla. Kahdeksan konserttia ja sunnuntaiaamun juhlamessu tuovat musiikin jokaisen ulottuville”, sanoo taiteellinen johtaja Hannu Kiiski.

Lue koko tiedote täältä.

29.3.2017

KesäVirratSoi-musiikkijuhla 13. – 16.7.2017:
Monimuotoinen ohjelma on julkistettu

KesäVirratSoi-musiikkijuhla yllättää neljännellä kerralla monimuotoisella ja laajalla ohjelmalla. 100-vuotiasta kotimaata kunnioitetaan 36 sellon voimin samalla kun juhla muistaa kaikenlaisia kuulijoita niin monen genren voimin, että jokaiselle löytyy sopivaa kuultavaa.

– Olin haaveillut päästä toteuttamaan Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi suuria ja näyttäviä produktioita, ja nyt oli oikea hetki tehdä näistä haaveista totta. Musiikki kuuluu kaikille ja sen vuoksi olemme liikkeellä hyvin laajakirjoisella ohjelmalla, kuvailee KesäVirratSoi-musiikkijuhlan taiteellinen johtaja Hannu Kiiski kesän 2017 ohjelmistoa.

– Kuulijatavoitteemme on 3700 ja sen voimme saavuttaa muutaman ison konsertin ansiosta. Apocalypticalla on pohjana vankka klassisen musiikin osaaminen, ja tätä bändiä kuunnellessani koen ylpeän isän tuntoja, koska heistä kolme on entisiä oppilaitani, alkuperäisessä kokoonpanossa kaikki. Heidän ansiostaan sello on soittimena saanut paljon uusia harrastajia nuorten keskuudessa sekä voittanut suurten yleisömassojen suosion myös metallimusiikin tulkkina. Apocalyptica Plays Metalllica by Four Cellos Virtain Rantapuistossa on varma yleisösuosikki, avaa Kiiski ohjelmaa.

Muutkin juhlien taiteilijat ovat kansainvälistä uraa tekeviä suomalaisia huippumuusikoita: Klarinetisti Kari Kriikku, Club for Five -lauluyhtye, sopraano Marjukka Tepponen, tenori Simo Mäkinen, Kamus-kvartetti, viulisti Petteri Iivonen, Total Cello Ensemble, kitaristi Marzi Nyman ja haitaristi Niko Kumpuvaara. Virtolainen MTV3:n uutisankkuri Keijo Leppänen jututtaa taiteilijoita ennen konsertteja juhlaa varten perustetussa Keken kornerissa.

Musiikkijuhlan Sellot Suomelle -päätöskonsertissa soittaa 36 sellon orkesteri Ruut Kiiskin johdolla solisteinaan Marjukka Tepponen, Simo Mäkinen ja sellisti Marko Ylönen. Tarjolla on aikamatka Suomen itsenäisyyden ajan historiaan. Ohjelmassa on suomalaisen musiikin lisäksi niiden maiden musiikkia, joiden kanssa maallamme on ollut kohtalonyhteys. Konsertti päättyy Jean Sibeliuksen Finlandiaan soitettuna 36 sellolla.

Pääsemme siis nauttimaan yhdeksästä konsertista ja sunnuntaiaamun Juhlamessusta Virtain kirkossa. Ainutlaatuista juhlatunnelmaa luovat niin akustiikaltaan upeat Virtain ja Killinkosken kirkot kuin myös Virtain Rantapuisto, Joutsenjärven luomumansikkatilan heinälato nousevine katsomoineen sekä legendaarinen Hiekkarannan tanssilava Toisveden rannalla.

– Edellisvuodesta olemme kehittäneet juhlaa entistä asiakasystävällisemmäksi. Lipunmyynti sujui jo viime vuonna jouhevasti Lippupisteen, R-kioskien ja ovelta myytyjen lippujen yhdistelmänä. Tänä vuonna lisäsimme valikoimaamme yleisön toivomat lippupaketit.

– KesäVirratSoi-musiikkijuhlien nettisivuston ja koko juhlien tapahtumagrafiikan visuaalisen linjan on uudistanut suomalaisen graafisen suunnittelun grand old man, emeritus taiteilijaprofessori Erkki Ruuhinen.  Tämän lisäksi vaatesuunnittelija Marja Kurki on suunnitellut musiikkijuhlille ja Virtain kaupungille oman huivin ja solmion. Tästä suuri kiitos muotoilijoille – jotka ovat halunneet omalla työpanoksellaan kohottaa juhliemme visuaalista laatumielikuvaa aivan uudelle tasolle.

Yhteydenotot:
Lisätietoja KesäVirratSoi-musiikkijuhlasta toiminnanjohtaja Auroora Kiiski, puh. 044 514 1203
Haastattelupyynnöt Hannu Kiiski, puh. 0400 235 642
Viestintä Aino Alppinen, puh. 040 350 3187

 

3.8.2016

Ensi vuonna juhlitaan 13. – 16.7.2017

”Musiikkijuhlan tekevät yhdessä taiteilijat ja kuulijat. Kolmannen KesäVirratSoi -musiikkijuhlan konserteissa oli kuulijoita koko maasta eli Virroille on nyt saatu valtakunnallinen tapahtuma. Konserttien sisällöt ja esityspaikat olivat hyvin yhteensopivia ja aiheuttivat lähes euforisia reaktioita. Vapaaehtoiset tekivät joka puolella uhrautuvasti työtä musiikkijuhlan onnistumisen eteen, mistä nöyrä kiitos kaikille kahvittajista lipunmyyntiin ja jokaiselle tapahtuman mahdollistaneelle. Erittäin tärkeä taho ovat mesenaattimme. Ilman mesenaattiemme tukea emme olisi uskaltautuneet riskinottoon, joka johti näin upeaan tulokseen”, sanoo juhlan taiteellinen johtaja Hannu Kiiski.

”Musiikkijuhla on tältä kesältä ohi, mutta suunnittelu ensi kesän osalta on jo käynnistynyt. Uskallamme huoletta luvata, että tarjolla on jälleen jokaiselle jotakin. Olemme mukana juhlimassa itsenäisyyden juhlavuotta Suomi100-teemalla. Tulossa on maamme mittakaavassa ennen näkemättömän kunnianhimoisia produktioita. Merkitkääpä kalenteriinne pidennetty viikonloppu 13. – 16.7.2017. Silloin KesäVirratSoi jälleen, muistuttaa Hannu Kiiski.